Apua!

Mistähän aloittaisin tällä kertaa. Meille on nyt ilmeisesti muuttanut sellainen lyhyt ihminen. Tai tämä ei olekaan enää vain lyhyt tyyppi, vaan todellinen minimies. Se on varmaan kolme neljä kertaa pienempi kuin minä, vaikka munkaan sutjakassa varressa ei ole painoa kuin reilut kolmetoista kiloa. Olen tosin tässä stressissä pyöristynyt 0,5 kg. Mä en oikein tiedä, mitä ajattelen tästä hommasta. Periaatteessa se on kiva kaveri, mutta mun mielestä se voisi kuitenkin muuttaa pian omaan kotiin. Sen touhu on aivan ihmeellistä: se paskantaa housuun tai johonkin sellaiseen suojaan (miksihän mulla ei ollut sellaisia, kun oli kakkiongelma?), huutaa kuin sisävesihinaaja ja jopa lirauttelee noiden huoltajien päälle. Ei siinä mitään, kyllähän mäkin hieman harrastin hurjassa nuoruudessa tuollaisia juttuja, mutta en mä nyt sentään kenenkään päälle kussut! Mietin vaan, että jos mä olisin lorauttanut vaikka Villen päälle, niin sille ei olisi ehkä naurettu... Pitäisi olla samat säännöt koko jengille.

Elämä miniukon kanssa on kuitenkin mennyt ihan kivasti. Se tyyppi esiteltiin mulle heti ensi kättelyssä. Tuntui kivalta, kun sain mennä reippaasti nuuhkimaan sitä. Tuoksuu muuten suht useasti aika rankasti tortulle. Nyt muuten mun majalla on erityisen hyödyllistä käyttöä, sillä mä voin mennä sinne välillä huilaamaan, ja äänetkin vaimenee siellä vähän. Myös partsilla olen alkanut viihtyä vähän entistä enemmän. Siellä on mukavan vilpoista ja hiljaista kiskaista parin tunnin nokosia päivisin. Niitä nimittäin tarvitaan, sillä minimies ei juuri vuorokauden ajasta välitä, kun sille iskee nälkä. Voi sitä riemua, kun se nukahtaa; menen aina varmistamaan sen kopasta, että nukahtikohan se nyt oikeasti – mikä helpotus sitten.

Yksinolokin on muuten nykyään yhtä juhlaa, ei mitään härdelliä. Nautin siitä. Toinen mukava juttu on, että saan nykyään autossa matkustaa etupenkillä pelkääjän paikalla (vaikka enhän mä tietysti pelkää). Mä olen kyllä turvavaljaissa, mutta kyllä mä niissäkin viihdyn. Mun lisänimi ”Terroristi” on muuten nyt siirtynyt minimiehelle. Kaisa ja Ville nauraa, että meidän perheeseen ei ihan hiljaisia tyyppejä näköjään tulekaan.

Talvi saisi tulla jo! Toivon lunta reippaasti ja kunnon pakkasia. Niissä keleissä jää pullamössöpojat (tää minimies?) kotiin ja ulkona on tilaa mennä.

Ei muuta kun törmäillään,

Lulu

Se on sitten syksy!

Tai niin mulle ainakin sanotaan. Mä jotenkin muistelin, että syksyllä olisi kylmempi, mutta ehkä mä vaan sekotan sen talveen. Meillä on edelleen partsinovi ja ikkunat auki lähes päivin öin. Muistatte varmaan, etten saa moikkailla kavereita partsilta. Mä olen keksinyt keinon, miten siitä ei tule sanomista. Päästän lyhyen haukun tai tarvittaessa pienen murinan, ja lompsin sitten itse saman tien sisälle ennen kuin mua ehditään komentaa. Mä olen aika ylpeä tästä keksinnöstä. Kaisa ja Ville pudistelee sille vaan päätään.

Se on varmaan syksyn merkki, että illan viimeinen lenkki tehdään pimeässä; niin ei kesällä ollut. Pimeä saa mut vähän varuilleen, ei ole helppoo vahtia ympäristöä, kun ei näe niin hyvin. Onneksi mulla on vakuuttava ja möreä ääni, jos haluan, joten mun nössöhuoltajienkaan ei tarvitse pelätä ulkona, kun mä olen mukana. Citypupujenkin varjot saattaa olla pimeällä yllättävän hurjia.

No joo, kesä oli mukavaa aikaa kovista lämmöistä huolimatta. Luonterin-mökkireissulla oli kyllä ihan kaikkein aikojen kuumimmat kelit. Onneksi järvi viilensi oloa mukavasti. Sitä mä en ymmärrä, että noi sekopääihmiset saunoi välillä kaksikin kertaa päivässä niissä helteissä... Ihmisten touhuista puuttuu välillä logiikka täysin. Mä en sauno – edes talvella. Sen jälkeen pitäisi aina mennä suihkuun, eikä se ole mun lempipuuhaa.

Ville karkasi elokuussa Lappiin omin päin – en taaskaan päässyt mukaan. Tällä kertaa syynä oli mukamas mun juoksut. Mitähän se ensi vuonna keksii.... No, niistä juoksuistakin selvittiin. Oli taas koirapuistoton kausi, mutta se meni yllättävän nopeasti. Kaisa on alkanut puhua, että mulle pitäisi ensi keväänä löytää ehkä poikakaveri. Mä en ole ihan varma, mitä ajattelen asiasta. Monet pojat on niin mälsiä, vaan yksi asia mielessä. Enkä tosiaan tiedä, mitä mieltä Ville olisi asiasta. Saas nähdä, miten käy.

Mulla lähestyy kahden vuoden rajapyykki (saa onnitella!). Jotenkin koen jo olevani lähes aikuinen, ja vedän jo aika hyvällä itseluottamuksella menemään noin yleisesti. Kaisa ja Villekin sanoo välillä, että mä olen aikuistunut. Miksikään tylsäksi harmaahapseksi mä en kyllä ole ajatellut alkaa. Glimten i ögat – se on mun motto. Mut ihan kaikki ei oo kuitenkaan mennyt nappiin. Mulla oli aika levoton ripuli tossa kesällä, ja täräytin aikamoiset määrät löysähköä kakkaa tohon eteisen matolle. No, Ville sanoi ettei se haittaa, jos on pakki sekaisin. Silloin saa heittää pieruja varrella mihin vaan. Se sano, että sillä on itselläkin vatsan kanssa silloin tällöin ongelmia. Paskookohan sekin matoille?

Mä olen viime aikoina tavannut tosi paljon sellaisia lyhyitä ihmisiä, mutta ihan niiden tasollekaan mä en laskeudu, vaikka nuorekas pitää olla. On niissä lyhyissä tyypeissäkin muuten paljon eroja. Osa esimerkiksi vähän pelkää mua, ja osa tulee ottamaan multa luunkin suusta. Mä annan sen luun kiltisti lainaan, olen huomannut, että saan sen aika nopeasti takaisin. Saa ne mun leluillakin leikkiä, vaikka mä en kyllä koske niitten leluihin; ne on kuitenkin tunkenut niitä suuhunsa ja vaikka mihin.

Meillä on kotona ollut jokin ihme sisustusmyllerrys. Onneksi mun majaan ei ole koskettu. Itse sen lattian silloin aikoinaan remppasin, ja olen siihen edelleen tyytyväinen. Kaisa käy välillä oikomassa mun vällyjä, mutta laitan ne nopeasti taas mieleiseeni järjestykseen. Se on kuitenkin MUN huone.

Valioliiga alkoi taas, aika jees. Olen kattonut paljon otteluita. Arsenal on aloittanut tutun pirteesti. Tottenham on taas aika yössä. Ihmettelen Tottenhamin coachin Redknappin naaman turvotusta. Se taitaa käydä tansseissa aika reippaasti, vaikka mä en kyllä löydä mitään juhlimisen aihetta, jos on Spursin puikoissa. Mun kauden suosikki on Carlos Vela, näen sinä jotain Messimäistä. Fabregas on tutun ylivoimainen.

Talvea odotellessa, jos nyt on jo kerran syksy.

Huh hellettä!

Kovin on ollut kuuma. Mulla on kuitenkin edelleen mennyt ilman ongelmia, sillä meidän asunto on suhteellisen viileä. Osaan myös olla parvekkeella yöllä nukkumassa, mikä viilentää. Välillä meinaa kuitenkin tulla se hikan tyyppineen automaattihaukku, ns. mahayskä, vaikka kuinka tiedän, että siitä joutuu heti sisälle.

Kesän ehdoton ykkösjuttu on ollut uinti. Olen kaikista epäilyistä huolimatta alkanut uida ihan omin päin! Aluksi ei oikein maistunut kuin kahlaus. Ville kantoi mut kuitenkin Rajasaaressa pari kertaa mereen ja uin sitten sieltä pari metriä rantaan. Aluksi hirvitti, mutta sitten huomasin, että täähän sujuu helposti. Nyt kun olen tajunnut, että uinti on kivaa, uin koko ajan ja vaadin kepinnoutoa oikein äänekkäästi ja silmiin tuijottaen. Osaan uida vasta koiraa, mutta sen ansiosta mulle aiotaan kuulemma esittää uinnin harrastelijamerkkiä. Isäntä kehui reteesti mulle, että on itse primusmaisteri, hyppää kuulemma kympistä vieläkin pää edellä milloin vain. Höpönhöpö, mikä satusetä toi äijä. Joka tapauksessa mä en kyllä sieltä kympistä rupee täräyttelemään, se on varma se. Rajasaaresta on muuten tullut meidän suosikkipaikka. Kiitos, että noin komea saari on järjestetty meille koirille.

Tässä alla osoitteet mun uintinäytteisiin:

http://www.youtube.com/user/Tsaibma50#p/a/u/1/OGLTu1d_GxM
http://www.youtube.com/user/Tsaibma50#p/a/u/0/cPo_nX5aox0

Yksi toinen mukavasti viilennystä tuova konsti on syödä jääkaappikylmää kurkkua. Eikä se ole kuulemma linjoillekaan pahasta niin kuin jäätelö, jota en ole koskaan saanut edes maistaa... Höh.

MM-kisat on ohi ja Espanja nosti pokaalia, niinkuin mä veikkasin jo ennen kisoja. Tuli hyvät vetovoitot, joten saan ostettua lisää koirien napuja. Jaksaa taas painaa menemään.

Viikon kuluttua alkaa huoltajien lomat! Lähdetään heti mökille Saimaan Luonterille. Arvatkaa onko jees, kun toi uiminenkin tuli opittua. Uidaan, käydään veneilemässä, kalassa ja taas koko homma uudestaan. Pidän kesästä.

Muistakaa juoda reippaasti ja nauttikaa kesästä täysillä!

Lulu

Ps. Tiedoksi kaikille kissanystäville: Helin kissa kotiutui pian edellisen blogipäivityksen jälkeen. Taisi tulla tytölle nälkä...

Jaahas,

nyt se on sitten kesä. Kuumat säät ovat käyneet yllättävän vähän voimille. Olen jaksanut pistää menemään ihan normaaliin malliin. Mun hönöhuoltajat jaksaa tosin kantaa mulle vesipulloa mukana pitkillä lenkeillä ihan kiitettävästi, mikä auttaa asiaa.

Tässä kesän tulon korvilla on tapahtunut vaikka mitä jännää. Olen päässyt mm. telttailemaan. Ensin oltiin yksi treeniyö Villen äidin takapihalla. Ville väitti, että se testaa mun teltassanukkujantaidot ennen metsään menoa, mutta sitä taisi itse jännittää telttailu talven jälkeen. Otti mut yöllä ihan kylkeen kiinni nukkumaankin ja kyseli, että onko mulla kylmä. Hei haloo vellipöksy, mä olen lapinkoira! No, se yö meni kuitenkin hyvin, joten suostuin lähtemään Villen, Maken, Iidan, Konstan, Jaken ja Niklaksen kanssa Nuuksioon telttailemaan. Oli muuten aikamoinen myräkkä melkein koko reissun. Kivaa oli silti…kunnes jouduin kotona pesulle ihan sampoon kera. No, se oli tosi pieni miinus muuten tosi kivaan reissuun. Me kalastettiin, paistettiin makkaraa ja leikittiin. Ne lyhyet ihmiset jaksoi leikittää mua ihan kunnolla. Ville muuten ihmetteli, kun istuin sateessa nuotiolla vesilammikossa pari tuntia. Se sanoi, että olisi se aika ihmeellistä, jos ihminenkin istuisi nuotiolla peppu paljaana vesilammikossa. No, se on niin hönö ettei tajua, että koirilla on vähän eri jutut kuin ihmisillä. Ensinnäkin, mulla on aina mun villapöksyt ja toisekseen: siinä penkilläkö mun olisi pitänyt istua? Enhän mä saa istua sohvalla ja penkillä (vaikka teen sitä tietysti salaa). Toisaalta ymmärrän sen narinan, sillä kun menin telttaan nukkumaan, niin me jouduttiin vähän aikaa mun villapöksyjä sitten putsaamaan.

Olin viime viikolla pitkällä hoitoreissulla Villen äidillä. Olin siellä melkein viikon. Huoltajat lähti Italiaan, eikä ne ottaneet mua mukaan. En ymmärrä; kyllä minäkin Como-järvellä mielelläni kurvailisin ja pitsastakin varmasti tykkäisin. No, hoitoviikko meni hyvin, eikä mun edes tehnyt mieli pistää mitään paikkoja päreiksi. Mulla oli oma maja mukana, joten nukkuminenkin sujui kotoisissa tunnelmissa. Helin kissa kyllä otti ja lähti aika pian mun sinne menon jälkeen, eikä kuulemma ole vieläkään palannut. Mä olen kuitenkin ihan varma, että se kotiutuu kohta. Kunhan osoittaa mieltään – kissat on just sellaisia, ottavat heti itteensä.

MM-fudista olen katsellut aika innoissani, näähän on mun ensimmäiset kisat. Onko aina tosiaan näin paljon tuomarivirheitä? Jouduin menemään jo olkkarista pikkuhuoneeseen, kun tuomari Mr. Larrionda ei avustajineen nähnyt Flank (niinkuin kiinalainen toimittaja Frankia kutsui) Lampardin maalia. Isäntä nimittäin meinasi repiä pelihousunsa tuossa katastrofissa. Epsanja muuten voittaa koko kisat. Ja se semilyhyt ihminen, Maradona, on jäätävä äijä, Ville sanoi mulle, että se on ylpeä etenkin Maradonan kentän ulkopuolisista saavutuksista. Mitä se silläkin tarkoitti? Se sanoi myös, että jo on aikoihin eletty, kun joku filmaa Saksan joukkueessa. Ne ei ole ikinä ennen kuulemma osoittaneet mitään inhimillisiä piirteitä. Totakaan mä en tajunnut. Mutta mä en ole koskaan käynyt Saksassakaan. Pitäisi varmaan lenkkeillä joskus sinnekin.

No niin, tässä kai kesän kuumimmat kuulumiset. Odottelen kovasti, että Kaisan ja Villen lomat alkaa kunnolla. Tiedossa on kuulemma ainakin yksi mökkireissu. Toivottavasti automatka ei kuitenkaan ole ihan kauhean pitkä; ne on niiiin tylsiä. Muistakaahan tekin juoda helteillä tarpeeksi ja lepäillä varjossa!

Terveisiä kovasti mun perheelle, kasvattajalle, Vilmalle, Aapelille sekä retkikavereille Iidalle, Niklakselle ja Konstalle.

Adiós
Lulu

Kevättä rinnassa

Kesä tulee kohisten. Olen pysytellyt melkein kuivilla pitkän märän kauden jälkeen. Kuluneen viikon aikana olen joutunut suihkuun vain kaksi kertaa. Toinen suihkuun joutuminen johtui koirapuiston lätäköissä kaahaamisesta. Toinen kerta johtui kai siitä, että kalastelin keppejä etutassuilla Keskuspuiston jättilätäköistä. Jostain syystä ne lätäköissä kelluvat (ja niiden pohjalla makaavat) kepit on paljon mielenkiintoisempia kuin kuivalla maalla lojuvat.

Kevään tulon ja lumien sulamisen myötä kadut on täynnä huimia hajua. Mieluummin vain löntöstelisin eteenpäin ja haistelisin jokaisen ruohonkorren, mutta Kaisa ja Ville pistävät muhun ajoittain vauhtia. Mun energiaa pitää kuulemma saada kulumaan, jotta maltan olla kiltisti kotona. Höh, mähän olen jo täysioppinut yksinkotonaolija. Olen nyt ottanut tavaksi räjäyttää oman majani pehmusteet ihan vain sen vuoksi, etten halua tehdä muuta sotkua. Olen huomannut, ettei siitä tule sanomista. Omapahan on huoneesi, Kaisa on todennut. Yksi syy kämpän räjäyttämiseen on myös se, että sillä tavoin sinne saa paremmin piilotettua luita. Elintarvikealan lakkoilu on saanut mut varuilleen; pari luuta pitää aina olla varalta jemmassa. Ja kyllä mä lelulaatikon lelutkin edelleen levitän ympäri kämppää ainakin kerran päivässä. Mutta siitäkään ei tule sanomista! Kaisa ja Ville vain toteavat, että hyvä kun asutaan pienessä asunnossa, niin ei ole paljoa siivottavaa.

Olen alkanut viihtyä parvekkeella entistä paremmin. Siellä pitäisi olla ihan hiljaa; joskus ihan vahingossa pääsee haukku, mikä on sääli, koska joudun saman tien sisälle sen seurauksena… En ymmärrä sitä. Mun mielestä ohikulkijoita saa moikkailla. Kyllä naapurinkaveritkin moikkailevat mua, kun mennään niiden parvekkeiden ohi. Tosin nekin taitavat joutua siitä heti sisälle.

Olen ollut mukana myös pyörälenkeillä. Osaan juosta siinä Villen mukana aika kivasti, vähän samanlailla kuin hiihdossa. Ville siis ajaa ja mä juoksen. Mulla kun ei ole pyörääkään, niin mä en itse aja.

Odotan kovasti jo jalkapallon MM-kisoja. Ne on mun ensimmäiset, kun olen vasta 1,5 vuotta, mutta olen kuullut Villeltä, että se on yhtä juhlaa. Syödään kuulemma nakkeja ja lihapullia ja katsellaan otteluita joka ilta, kuukauden ajan. Espanja on mun suosikki. Xavi, Iniesta, Cesc, huhhuh. Suosittelen pientä betsiä siihen. Argentiinaa ei voi myös unohtaa, siellä on sellaisia seppiä kuin Messi, Tevez ja Aguero. Kaisa uhoaa Saksan vahvaa tuloa, mutta Ville epäilee, että se soittaa taas vaan suutaan, kun tietää, että monikaan ei arvosta Saksan peliä. Mene ja tiedä; kesällähän se nähdään!

Puss och kram.

Lulu

Elämyksien talvi

Moi,

talvella on ollut niin mahtavaa, kun on ollut kunnolla lunta. Olen ollut mökkeilemässä Vierumäellä Maisan ja Mikon kanssa, Pellingissä Sadun ja Makken kanssa – mukana tietysti nämä omat jackass-huoltajat. Terveisiä. Nuuksiossa ja Bodominjärvellä olen käynyt moneen otteeseen. Muutenkin olen ollut sen verran aktiivinen tässä talven aikana, etten ole ehtinyt kirjoittaa blogia. Toivottavasti tekin olette nautiskelleet talvesta niin kuin mekin: kaasu pohjassa luontoon, oli ilma miten luminen, kylmä tai myrskyinen tahansa. Meikä aivan fiiliksissä siis.

Mullahan tärähti muuten äskettäin mittariin 1,5 vuotta. Onnitelkaa nyt hyvät ihmiset. Se on vähän niin kuin sellainen nuorisoluokan ikä. Käytöksessä mulla ei ole ollut enää pitkiin aikoihin mitään probleemia. Todella kiva. Villekin sanoi mulle, että kun mä en enää aiheuta sille stressiä, niin se on alkanut lihoa. Mitä tuokin tarkoittaa? Ihmeellistä vetää mua mukaan tommosiin juttuihin, itsehän se syö? Terveenäkin olen ollut, kiitos siitä.

Nuorisoluokasta tuli mieleen, että pääsin Tuomaksen kanssa käymään Turussa Lappalaiskoirien kevätnäyttelyssä. Jaksoin käyttäytyä hyvin kehässäkin, mikä on tietysti pääasia (sen lisäksi, että sain palkinnoksi nakinpalasia). Sain H:n eli hyvän arvosanan. Arvostelussa luki mm. seuraavaa: Keskikokoinen narttu, jolla hieman pitkä lanneosa. Toivoisin täyteläisemmän pään, hyvä kaula. Hyvä Turkki. Hieman alaskiinnittynyt häntä.

Mä olen eräkoira enkä ota arvosteluita niin vakavasti. Kiva siellä oli kuitenkin käydä, sillä oli mahtavaa nähdä muita lappalaiskoiria. Voin mennä joskus uudestaankin! Pitkällä lanneosalla on muuten hyvä pyöräyttää pennut. Kaisalle kiitos hyvästä turkista, se päivittäin jaksaa harjata mua. Ville sanoi, että mun kuikelo ketunpääkin on vaan persoonallinen. Mun mielestä Ville on itse sellainen munapää.

Hienoin juttu talven aikana on ehdottomasti ollut koirahiihto. Mä kiinnityn Villen lanteille kahden metrin liinalla, jossa on keskellä hieman joustoa. Isäntä hiihtää vapaata, ja mä juoksen vierellä. Alusta asti on mennyt tosi hyvin, vaikka Ville mutisi ennen ensimmäistä isompaa alamäkeä tyyliin: "Jos sä Lulu nyt kesken alamäen päätät rykäistä haistelemaan toisen koiran tarakkaa, niin tässä tulee julmetut lipat." No, enhän mä nyt niin hönö ole. Mä olen onnistunut lukemaan mainiosti sitä tilannetta ja vauhtia. Hurjia alamäkiä on nimittäin ollut, joudun pistämään ihan kaikki nopeudet peliin, kun sukset vaan luistaa. Se on kivaa! Hakunilassa on tätä varten oikea koiralatu. Maken kanssa hiihdettiin kerran hangilla Pornaisten ympäri. Siinä mentiin myös lujaa! Make on aikamoinen eräjorma.

Nyt alkaa kurakelit ja erilainen aika. Joudun taas suihkuun lenkkien jälkeen melkeinpä aina, vaikka yritän kävellä viimeistenkin hangenrippeiden päällä. Täällä on kuitenkin likaista, märkää loskaa. Tuntuu, että meikä menee aivan scheisseen, kun vilkaisenkin ulos. No, vuodenajat on kuitenkin rikkaus täällä Pohjolassa. Nautitaan myös kurakeleistä.

Aloitan tottelevaisuuskoulutuksen eli Tokon kohta. Saas nähdä, miten siellä keskittyminen jaksaa kiinnostaa. Osaan kyllä paljonkin juttuja, jos mun kuulo on vaan päällä, you know.

Kohti kesää mennään kovasti ja iloista kevättä kaikille!

T:Lulppu

Röhkivä porsas

Moro,

Ville osti mulle hurjan, röhkivän leluporsaan. Se on pelottava otus; röhkii tosi aidosti, kun vähän puristelen sitä. Kaisa sanoi Villelle, ettei tossa porsaan ostossa ollut muutenkaan mitään järkeä, ja jos hän kerrankin herää siihen porsaan röhkimiseen yöllä, niin sekä porsas, meikäläinen että Ville siirtyvät välittömästi parvekkeelle nukkumaan. No ainakin minä ja porsas selvitään hyvin siellä parvekkeella, Ville voi jäätyä kyllä. Sillä porsaalla taitaa olla vähän samanlainen ääni kuin Villellä; välillä kun mä laitan porsaan röhkimään, Kaisa kysyy: Sanoiko Ville jotain?

Muuten olen vietellyt rauhallista sydäntalvea ja nautiskellut siitä. Olen päässyt kyläilemään mukavissa paikoissa mm. Nikolla ja Inkalla, Niklaksella ja Matiaksella, Tuomitiellä ja Petterin luona. Näin muuten Kuusistonkin ekaa kertaa, hieno homma. Mä ajelen jo nykyään aika polleena autollakin. Mun paikka on takapenkillä, mutta aina kun Ville käy kaupassa, menen siihen kuskin paikalle. Se se vasta on upeeta, olla kuskina, ne tietää, ketkä ajaa.

Kiitos paljon palautteesta, jota olen taas saanut. Sisaruksille erikoisterveiset! Olisi kiva nähdä teitä taas! Ehkä meille tulee 1,5 v tapaaminen. Mulla on nyt juoksut takana, ja saan taas riehua koirapuistoissa. Mielikin on jotenkin tasapainoisempi.

Jalkapalloa me ei enää seurata paljon. Ville sanoi että Arsenal on töpeksinyt siihen malliin. Se hommasi sitten sukset, ja me katsotaan nyt vaan hiihtoja. Kannustetaan Kattilakoskea Vancouverissa. No ei kai. What? Pitäsiköhän olla huolissaan. Kaisa sanoi mulle, että nyt se äijä on pimahtanut lopullisesti. Mä nyt oon huomannut sen jo kauan sitten. Mä en muuten itse hiihdä, mulla kun ei oo suksia.

Palataan taas,

Lulpa

Ps. Olen avannut linkin mun valokuva-albumiin tohon oikealle sivupalkkiin, Picasa photostreamiin. Käykäähän kattomassa kuvia, jos kiinnostaa.

Miellyttävät pakkasaet

Moikka,

kyllä on ollut meikäläiselle miellyttävät säät. Pakkanen paukkuu ja lunta riittää. Me ollaan testattu mun kestokykyä Villen kanssa ihan tosissaan, mutta kyllä isäntä hyytyy ennen kuin minä. Ollaan oltu Nuuksiossa Takalan laavulla Samin, Paavon ja Uunon kanssa. Olen ollut Majurin ja Maken Laavulla. Käyty meren jäällä ja vaikka missä. Kivaa talvimenoa siis!

Uutena vuotena mulle pamahti sitten juoksut päälle. Siinähän sitä olikin ihmettelemistä. Kenellä on juoksuja ollut, tietää. Ihmeellisen levoton olo koko ajan päällä. Pojat kiinnosti kovasti, mitä se nyt tarkoittaa? Tähän liittyen mulle laitettiin kuukauden koirapuistokielto. Voi ei mitä tuskaa, mutta onneksi se on jo lusittu. Kaisa on niin tarkka, että sitä ei kyllä jymäytetä. Ville on sitten kokonaan toinen juttu. Meinasin saada sen huijattua pari kertaa sinne. Se kun on hieman hajamielinen, näissä(kin) jutuissa. Siinähän sitä oltaiskin oltu, kun olisin pamahtanut paksuksi. Olisi Tuomaksella (kasvattajalla) ollut ihmettelemistä.

Muuten kaikki on kunnossa, ja olen nyt virallisesti hyväkäytöksinen. Kotona ei ole mitään ongelmia. Mutta koputetaan puuta silti. Ya never know. Ainoa pieni miinus ehkä on, että vapaana ollessa saatan hieman vahtia ympäristöä. Tarkkailen koko ajan mitä ympärillä tapahtuu ja ilmoitan sitten, että "hei tuolla on joku". Ville toteaa rauhallisesti "kiitos ilmoituksesta, olikin taas tosi hurjanoloinen tyyppi". (Siis joku basic kävelijä...) Sitten mä oon vähän hämilläni, että niinpä. Mutta mun luonto on sellainen, tulee vaistoista miettimättä.

Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille. Käykäähän hiihtelemässä ja lumireissuilla. Tällaisia upeita säitä ei välttämättä joka talvi enää näillä leveysasteilla tarjoilla.

T:Lulu

Ps. Jannea olen odotellut kuvausreissuille mukaan. Se saanoo vaan että naama paleltuu eikä ehdi nyt. Toivottavasti se tulee mukaan vielä. Sillä on upea kamera ja se on lahjakas kuvaaja.