sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Miellyttävät pakkasaet



Moikka,

kyllä on ollut meikäläiselle miellyttävät säät. Pakkanen paukkuu ja lunta riittää. Me ollaan testattu mun kestokykyä Villen kanssa ihan tosissaan, mutta kyllä isäntä hyytyy ennen kuin minä. Ollaan oltu Nuuksiossa Takalan laavulla Samin, Paavon ja Uunon kanssa. Olen ollut Majurin ja Maken Laavulla. Käyty meren jäällä ja vaikka missä. Kivaa talvimenoa siis!

Uutena vuotena mulle pamahti sitten juoksut päälle. Siinähän sitä olikin ihmettelemistä. Kenellä on juoksuja ollut, tietää. Ihmeellisen levoton olo koko ajan päällä. Pojat kiinnosti kovasti, mitä se nyt tarkoittaa? Tähän liittyen mulle laitettiin kuukauden koirapuistokielto. Voi ei mitä tuskaa, mutta onneksi se on jo lusittu. Kaisa on niin tarkka, että sitä ei kyllä jymäytetä. Ville on sitten kokonaan toinen juttu. Meinasin saada sen huijattua pari kertaa sinne. Se kun on hieman hajamielinen, näissä(kin) jutuissa. Siinähän sitä oltaiskin oltu, kun olisin pamahtanut paksuksi. Olisi Tuomaksella (kasvattajalla) ollut ihmettelemistä.

Muuten kaikki on kunnossa, ja olen nyt virallisesti hyväkäytöksinen. Kotona ei ole mitään ongelmia. Mutta koputetaan puuta silti. Ya never know. Ainoa pieni miinus ehkä on, että vapaana ollessa saatan hieman vahtia ympäristöä. Tarkkailen koko ajan mitä ympärillä tapahtuu ja ilmoitan sitten, että "hei tuolla on joku". Ville toteaa rauhallisesti "kiitos ilmoituksesta, olikin taas tosi hurjanoloinen tyyppi". (Siis joku basic kävelijä...) Sitten mä oon vähän hämilläni, että niinpä. Mutta mun luonto on sellainen, tulee vaistoista miettimättä.

Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille. Käykäähän hiihtelemässä ja lumireissuilla. Tällaisia upeita säitä ei välttämättä joka talvi enää näillä leveysasteilla tarjoilla.

T:Lulu

Ps. Jannea olen odotellut kuvausreissuille mukaan. Se saanoo vaan että naama paleltuu eikä ehdi nyt. Toivottavasti se tulee mukaan vielä. Sillä on upea kamera ja se on lahjakas kuvaaja.