maanantai 1. marraskuuta 2010

Apua!


Mistähän aloittaisin tällä kertaa. Meille on nyt ilmeisesti muuttanut sellainen lyhyt ihminen. Tai tämä ei olekaan enää vain lyhyt tyyppi, vaan todellinen minimies. Se on varmaan kolme neljä kertaa pienempi kuin minä, vaikka munkaan sutjakassa varressa ei ole painoa kuin reilut kolmetoista kiloa. Olen tosin tässä stressissä pyöristynyt 0,5 kg. Mä en oikein tiedä, mitä ajattelen tästä hommasta. Periaatteessa se on kiva kaveri, mutta mun mielestä se voisi kuitenkin muuttaa pian omaan kotiin. Sen touhu on aivan ihmeellistä: se paskantaa housuun tai johonkin sellaiseen suojaan (miksihän mulla ei ollut sellaisia, kun oli kakkiongelma?), huutaa kuin sisävesihinaaja ja jopa lirauttelee noiden huoltajien päälle. Ei siinä mitään, kyllähän mäkin hieman harrastin hurjassa nuoruudessa tuollaisia juttuja, mutta en mä nyt sentään kenenkään päälle kussut! Mietin vaan, että jos mä olisin lorauttanut vaikka Villen päälle, niin sille ei olisi ehkä naurettu... Pitäisi olla samat säännöt koko jengille.

Elämä miniukon kanssa on kuitenkin mennyt ihan kivasti. Se tyyppi esiteltiin mulle heti ensi kättelyssä. Tuntui kivalta, kun sain mennä reippaasti nuuhkimaan sitä. Tuoksuu muuten suht useasti aika rankasti tortulle. Nyt muuten mun majalla on erityisen hyödyllistä käyttöä, sillä mä voin mennä sinne välillä huilaamaan, ja äänetkin vaimenee siellä vähän. Myös partsilla olen alkanut viihtyä vähän entistä enemmän. Siellä on mukavan vilpoista ja hiljaista kiskaista parin tunnin nokosia päivisin. Niitä nimittäin tarvitaan, sillä minimies ei juuri vuorokauden ajasta välitä, kun sille iskee nälkä. Voi sitä riemua, kun se nukahtaa; menen aina varmistamaan sen kopasta, että nukahtikohan se nyt oikeasti – mikä helpotus sitten.

Yksinolokin on muuten nykyään yhtä juhlaa, ei mitään härdelliä. Nautin siitä. Toinen mukava juttu on, että saan nykyään autossa matkustaa etupenkillä pelkääjän paikalla (vaikka enhän mä tietysti pelkää). Mä olen kyllä turvavaljaissa, mutta kyllä mä niissäkin viihdyn. Mun lisänimi ”Terroristi” on muuten nyt siirtynyt minimiehelle. Kaisa ja Ville nauraa, että meidän perheeseen ei ihan hiljaisia tyyppejä näköjään tulekaan.

Talvi saisi tulla jo! Toivon lunta reippaasti ja kunnon pakkasia. Niissä keleissä jää pullamössöpojat (tää minimies?) kotiin ja ulkona on tilaa mennä.

Ei muuta kun törmäillään,

Lulu