No niin, melkein puoli vuotta on kulunut, kun ehdin viimeksi päivittää blogia. Elämä on sellaista häsläystä nykyään. Minimies on ilmeisesti tullut jäädäkseen, eikä se itse asiassa ole enää ihan miniatyyriheebokaan. Se on nykyään vaan puolta pienempi kuin mä. Ja kummasti sekin on oppinut käytöstapoja. Yöt menee lähinnä nukkuen, ja päivisinkin kaveri virnuilee ison osan ajasta. Jostain syystä se nauraa mulle paljon. En oikein tiedä, että pitäisikö loukkaantua vai mitä... Se tulee myös kovaa kohti. Sillä ei ole mitään käsitystä etäkohteliaisuustavoista. Eikä se tee mitään eroa mun ja sen lelujen välillä. Meillä on omat korit, ja mä käyn tasan tarkkaan vaan omalla korilla (paitsi kerran kun Kaisa laittoi MUN pallon vahingossa Kura-Eeron koriin), mutta se käy ihan ronskisti munkin korilla. Onneksi huoltajat enimmäkseen estää siltä noi puuhat, mutta on se niin vikkelä, ettei sen jokaiseen liikkeeseen kukaan ehdi.
Talvikin oli ja meni. Mä nautin siitä huolella; en meinannut aina villapöksyissäni pysyä, kun lähdettiin lenkille. Ja kuten toivoinkin, minimies ei kovilla säillä päässyt lenkeille mukaan, joten mä sain tassuttaa rauhassa jommankumman huoltajan kanssa ilman hyökkäysvaunuja. Kyllä oli niin kivaa telmiä kunnon hangissa. Noita kurakelejä kyllä sitten kestikin turhan kauan – eli jouduin suihkuun niin monta kertaa, ettei mun tassujen varpaat enää riittäneet kirjanpitoon.
Kävin muuten kasvattajan kanssa näytillä Paimensukuisten lapinkoirien Katselmuksessa. Sain tuomarilta ihan mukavaa kommenttia. Ja luonnettakin kehuttiin. Se ei ollut mulle yllätys, mutta huoltajat pohti, että mä olisin muka ollut vähän vieraskorea. Vähän ne on urpoja. Ne ei vaan itse tajua, millaisen kunnon lappalaisen kuuluu olla. Karvapeitekin oli tuomarin mukaan hyvä, joten Kaisa ei ole harjailullaan onnistunut sitä pilaamaan. Se ei ehdi harjata mua niin usein kuin ennen mutta harmittavan usein kuitenkin.
Nyt keväällä on tapahtunut kaikkea muutakin mielenkiintoista. Olen jännännyt HIFK:n puolesta jo pitkään. Kuhta on mun suosikki. Pisti aika jäätävän läpiajon Espoon toisessa finaalissa. Ihmettelen tosiaan, jos sille ei tarjota diiliä. Olen myös mietiskellyt poliittista suuntautumistani. Pirun sekavaa, Ville kysy multa yksi päivä: ”Lulu, oletko oikealla vai vasemmalla?” En oikein tiedä, kun en erota niitä. Ketä äänestäisin, jos saisin? No, iso vauva näyttää siltä, että siltä saisi paljon nakkeja, mutta muuten se on ihme äijä. Stubbukka on aika räväkkä tyyppi, ja sen kanssa voisi saada hyvät lenkit, mutta sen ydinvoimakanta vähän epäilyttää. Kiviniemi on kiree kuin viulun kieli, ja tää toinen tyttö, Urpilainen, vaikuttaa aika pirttihirmulta ja komentavalta. Arhinmäki on hyvä, kun se tsiigaa fudista, mutta siihen taitaa meidän yhteiset jutut jäädä. Kaikkiaan valinta olisi tosi vaikea. Vihreiden joukossa on varmaan paljon koirista tykkääviä tyyppejä, joten mäkin voisin tykätä niistä – jos olisi tarpeen. Onneksi mun ei varmaan tarvitse sunnuntaina kuin täräyttää vaalipaikalle, se riittää mun osuudeksi.
Nyt on kai aika alkaa odotella kesää. Tuleekohan samanlainen kesä kuin viime vuonna? Silloin oli kyllä niin kuuma, etten ole toiste kokenut – ja se oli jo mun toinen kesä.
Pitäkää itsenne... ihmisinä, koirina ja mitä nyt olettekaan!
Lulba
