Julspecial

Jännittävää aikaa tämä joulu. Muutama viikko sitten huomasin, kuinka tärkeä ja stressaava juhla tämä ihmisille on. Isäntä oli nimittäin pikkujouluissa, eikä ollut autolla ilmeisesti. Yöllä mä jo kuulin kaukaa rapusta, kun se kolisteli sieltä tulemaan, ei riittänyt varsin leveäkään porraskäytävä. Sen avaimetkaan eivät toimineet kuulemma alaovella. Se herätti Kaisan keskellä yötä hakemaan sen sieltä, mikä oli kyllä rohkea veto. Mä en olisi todellakaan uskaltanut tehdä sitä. Kuulin, kun emäntä totesi aika napakkaan sävyyn ”Ei näissä avaimissa ole mitään vikaa”. Kun isäntä tulee tansseista, mä yritän hiukan olla piilossa. Se tuoksuu vahvasti tansseilta ja on vähän outo; yrittää tulla halailemaan mua. Aamulla se aina pikkuhiljaa palailee pienen taantuman kautta normaaliksi. Onneksi.

Lunta on tullut, ja kylmää on. Olen niin tohkeissani, etten meinaa omissa villahousuissani pysyä. Mitä kylmempi ja enemmän lunta sataa, niin sen parempi. Onneksi isäntä näyttää myös tykkäävän näistä arktisimmista olosuhteista. Kaisan naama paleltuu herkemmin, mutta sekin tykkää. Ollaan vedetty metsissä parin tunnin lenkkejä ,joissa olen ihan yltä päältä lumessa. On sitten mukavaa työntää kuonoa niin syvälle hankeen kuin se uppoaa, uudestaan ja uudestaan. Sitten kotona uni maittaa. Kaisa kehotti mua välttämään keltaista lunta. Höh. Enköhän minä tiedä, miksi sitä ei kannata lipoa (vaan pelkästään haistella). Miten muuten ne jalkapalloilijat tarkenee pelata tällä kelillä, sitä en oikein ymmärrä.

Himassa olen ollut monta viikkoa jo tekemättä yhtään mitään arveluttavaa. Nice. Pystyn jo täysin rentoutumaan, ja olen vihdoin kasvanut aikuiseksi. Ainakin luulisin niin. Ville aikoo kuulemma esittää mulle 4. luokan vapaudenristiä siitä, kun hurjapäisesti uskallan jo nukkua yksin olohuoneessa. Mitali myönnettäisiin kuulemma "merkittävästä urheudesta ja velvollisuuden ylittävästä oman hengen vaarantamisesta”. Se sano mulle, että olen varsinainen fakiiri, kun tuollaisia riskejä otan. Olohuoneessa voi tapahtua öisin ihan mitä vaan. Pikkusen tuntuu polleelta.

Mulle pitäisi olla kohta tulossa toiset juoksut, mutta vielä ei oo näkynyt. Pojat on edelleen koirapuistossa koko ajan mun kimpussa. Pojat on ihan tyhmiä. Annan niille kyllä aika selkeästi selkään, jos ne liikaa lähentelee. Ville sanoi, että ”Meille kotiin ei sitten vielä mitään pitkätukkaisia pojannulikoita tuoda.” Mitäköhän se tarkoitti?

Jouluksi lähden Sulkavalle. Automatka on aika pitkä, mutta autoiluakin on harjoiteltu sen verran, että luulen sen menevän hyvin. Siellä on kuulemma vielä enemmän lunta ja kylmää kun täällä. Like it! Joulupukki on kyllä mulle heikko kohta, en tiedä miten sen kanssa käy jos tulee vastaan. Kaukaa olen vasta nähnyt sen, mutta hurjalta näyttää. Huh huh.

Kiitos paljon mukavasta palautteesta, jota olen taas saanut. Toivotan rauhallista joulua kaikille ja lihapullarikasta vuotta 2010.

Joulurauhaa

Lulpero

Har jag blivit vuxen?

Hej på er,

jag har blivit vuxen! No, en ehkä ole, mutten ole oikeasti sikaillut juuri mitään. Mun päivät menevät jo pääsääntöisesti ihan kymppiin; huilailen mökissä,
en tee tuhoja enkä karju yhtään, vaan röhnöttelen sohvalla. Sohvalla olen ainoastaan silloin, kun huoltajat eivät ole kotona. Ville
tietää sen, mut se sano, että jos toi on sun ainoa pahe, niin pötköttele siinä vaan, mutta vain yksinollessa. Mistä ihmeestä
ne tietää, että mä teen sitä? Luulin, ettei tästä jäisi mitenkään kiinni.

Majuri oli kylässä lauantaina,ja me keskusteltiin lähinnä Historiasta; tällä kertaa aiheena oli kolmannen valtakunnan tuho.
Mä en oikein vielä ymmärrä noista jutuista. Mun historiantiedot on siinä, että olen kotoisin Lippajärveltä ja kaukainen suku on lapista.
Mulla kävi pieni haveri Majurin kanssa. Ne ihmiset istu siinä sohvalla, ja mä näin jo kaukaa, että Majurilla on upeat sukat jalassa
(tennissukat, joissa oli Moskovan olympialaisten makotti Mishka-karhu - ketkä ei oo ihan junnuja, tietää). Lähdin haistelemaan
lähempää, ja siinä vaiheessa junnumainen höntyily kostautui, sillä vetäsin miettimättä kunnon hatsit suoraan siitä Majurin
isovarpaan välistä. Paha virhe! Sieltä tuli sellaiset aromit. Voin kertoa ettei tuoksunut jasmiinille eikä laventelille... Laattahan
multa lensi heti ja suoraan Majurin sukalle. Mietipä itse, jos olisi mun hajuaisti: 40 kertaa voimakkaampi kuin teillä, ja
tekisit saman. No onneksi Majuri on leppoisa mies. Se sanoi, ettei haittaa mitään. Ville sanoi, että laatta olisi kyllä lentänyt
ihan ihmisen yksinkertaisellakin hajuaistilla. Se lohdutti vähän. Ville tarjosi Majurille vaihtoehtoa, että heitettäis
ne yrjöön menneet sukat roskiin ja hän antais uudet tilalle. Majuri totesi:" Eihän nyt hyviä sukkia roskiin heitetä."
Naurettiin aika paljon. Se pakkasi ne oikeesti mukaan. Hieno mies ja uljaat sukat. Terveisiä vaan.


Kaisa on opettnut mua kovasti etsileikkiin. Se piilottelee nameja pitkin kämppää, ja mä haen niitä. Löydän vaikeetkin paikat aika hienosti. Mun nenä on aika laadukas väline. Tykkään kovasti tästä puuhasta. Villen kanssa menee vähän vaikeaksi, kun mun
mielestä se välillä syö itse niitä mun lihapullia. What?

Musiikkia olen kuunnellut taas, ja mun ja muiden murrosikäisten tyttöjen (ja Villen) tapaan ehdoton suosikkini on Antti Tuisku. Se jotenkin rauhoittaa. Sen uusi tukka on kyllä ihan hirveä. Laulan joskus mun majassa sitä biisiä Juuret, joka menee;

"Me istutettiin yhdessä puu.
Sen oksille linnut laskeutuu.
Mun juuret ne ovat täällä maassa syvällä.
Ja siitä taimesta kasvoi puu.
Se maailman tuulissa vahvistuu..."

http://www.youtube.com/watch?v=UbNx5utnADg

Kaisa on outo. Se on itse lakto-ovo-vegeruokavaliolla liikenteessä, ja kun se ostaa lähikaupasta mulle lihapullia, nakkeja ja maksalaatikkoa, niin se jotenkin häpeilee sitä ostotoimitusta ja perustelee aina kassalla: "Ei nää oo mulle...". Se pälyilee
muita asiakkaita ja toivoo, ettei muut luule sen ostavan niitä itselleen. Mä olen kyllä carnivore, vaikka tykkäänkin vetää myös porkkanaa. Mutta älkää olko huolissanne, että mä pelkillä eineksillä eläisin. Niillä vain maustetaan mun ruokaa ja leikitään etsileikkejä pienillä paloilla (liian pienillä mun mielestä, kunnon kinkku kulman taakse).

Palataan taas asiaan: lunta voisi alkaa jo tulla. Sitten mä pääsen kovin odotetuille lumireissuille luontoon.

Ei muuta kun pää kylmänä joulunodotusvouhotuksissa, kyllä se siitä. Muuten, jos tänne tulee joku joulupukki, niin saatan ehkä syödä sen.
Siinä äijässä on jotain hämärää, tiedätte kyllä. Ja jos joulukuusi tulee, en voi taata virtsaamattomuutta sen suhteen.

Puss och kram,

Lullero